Allerille uusi laskutuskanava – mobiilimaksaminen lisää maksunopeutta
Yhä useampi kuluttaja käyttää puhelintaan ihan kaikkeen, myös laskujen maksamiseen. Samalla ajatusmaailma muuttuu; verkkokauppaostoksia ei haluttaisi tehdä vain itse verkkokaupassa, vaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa klikkaamalla mainoksen kuvaa ja ostamalla tuote juuri siinä.

Samaa toivotaan myös laskuilta: maksamisen tulisi käydä vaivattomasti ja ohimennen, ilman erillisiä kirjautumisia verkkopankkiin. Aller on myös tunnistanut tarpeen – ja lisäsi maaliskuussa 2020 Seiska- ja Katso-lehtien tilaajille yhdeksi maksuvaihtoehdoksi MobilePayn.
– Aller haluaa olla innovatiivinen edelläkävijä, joka kehittää aktiivisesti digitaalista asiakaspolkuaan. Nykyaikaisten ratkaisuiden tarjoaminen mahdollistaa entistä helpomman asioinnin kuluttajalle, Allerin kehityspäällikkö Saija Ilvonen toteaa.
MobilePayn käyttäjiä on jo 1,5 miljoonaa. Luku kertoo siitä, että kuluttajat ovat jo tottuneet siirtämään puhelimellaan rahaa nopeasti parilla hipaisulla, muun tekemisen lomassa. Yritysten onkin korkea aika huolehtia siitä, että laskujen maksutavoissa on myös vaihtoehto maksaa mobiilisti.
Mobiilimaksaminen lisää maksunopeutta
Laskujen mobiilimaksaminen ei tuo hyötyjä vain laskun vastaanottajalle. Sen lisäksi, että itse lasku saadaan nopeasti perille, joka kolmas mobiililasku maksetaan tunnin sisällä laskun vastaanottamisesta ja lähes puolet ensimmäisen vuorokauden aikana. Muilla laskutustavoilla ei samoihin tuloksiin päästä.
Allerille yhden uuden laskutuskanavan lisääminen sujui helposti, sillä PostNord Strålfors ja MobilePay ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2018 ja ratkaisu oli jo valmiina. Nyt Allerin tilaajilla on mahdollisuus valita yksi uusi tapa, jolla vastaanottaa laskunsa. PostNord Strålfors toimittaa kaikki Allerin laskut aina tilaajan valitsemaa kanavaa pitkin.
– Olimme tyytyväisiä uuden laskutuskanavan käyttöönottoprojektiin. Kaikki osapuolet hoitivat omat vastuunsa hyvin ja kysymyksiin vastattiin nopeasti, Saija Ilvonen summaa ja jatkaa:
– PostNord Strålforsin kanssa on mukavaa ottaa käyttöön uusia toimintoja, sillä tuki on aina saatavilla emmekä jää yksin ratkomaan haasteita.
Allerin ja PostNord Strålforsin yhteistyö onkin ollut jo pitkään tuottoisaa ja edistyksellistä – eikä nytkään paineta jarrua kehitykselle. PostNord Strålforsin avainasiakaspäällikkö Minna Paloheimo on jo usean vuoden ajan vastannut Aller-yhteistyöstä. Hän kertoo, että Aller on aina lähtenyt rohkeasti kehittämään ja kokeilemaan uusia ideoita:
– Olemme rakentaneet pitkäaikaista, luottamuksellista kumppanuutta, jonka tavoitteena on saavuttaa Allerin asiakkaille parempi asiakaskokemus sekä Allerille kustannussäästöjä laskunvälitykseen. On hienoa auttaa asiakasta, joka haluaa jatkuvasti kehittää toimintaansa, olla innovatiivinen ja hyödyntää nykyaikaisia digitaalisia palveluita. Allerilla ei jäädä odottelemaan, että maailma ympärillä muuttuu vaan ollaan itse kehityksen kärjessä mukana.
Kerromme lisää mobiilimaksamisen mahdollisuuksista
Ota meihin yhteyttä - PostNord Strålforsin asiantuntijat tulevat mielellään kertomaan lisää mobiilimaksamisen eduista sinulle ja asiakkaallesi.