Etikk-teknologi_3-1_NYARE.jpg
Markkinatrendit FinTech

Etiikka ja tekniikka tuovat pohjoismaista etua

Kiinalaiset ja yhdysvaltalaiset maksuratkaisut dominoivat globaalia verkkokauppaa. Näiden kahden suurvallan välissä norjalainen yllättäjä Vipps yrittää kuitenkin vallata itselleen jalansijaa.

Vain harvat pohjoismaiset sovellukset ovat lyöneet itsensä läpi yhtä nopeasti kuin norjalainen Vipps. Vuonna 2015 kuusi kuukautta lanseerauksen jälkeen maksusovellusta oli ladattu miljoona kertaa. Nyt sovelluksen käytöstä on tullut norjalaisille arkipäivää – matkapuhelin otetaan esille, kun on aika jakaa lasku tai maksaa myymälässä. Vippsistä on jopa johdettu oma verbi, ”vippsa”!

Viime vuonna yhtiö teki huippurekrytoinnin, kun se palkkasi Norjan Telenorin toimitusjohtajana ja Telenor Skandinavian johtajana toimineen Berit Svendsenin vetämään yhtiön ulkomaille suuntautuvaa liiketoimintaa. Hän siirtyi kansainvälisestä konsernista, jolla on Pohjoismaissa 7 000 työntekijää, finanssialalla suhteellisen uuden yrityksen leipiin.

– Olen kiinnostunut uuden luomisesta ja innovaatiosta mutta myös yhteiskunnassa tällä hetkellä tapahtuvasta muutoksesta, hän perustelee päätöstään.

Tietoliikennealalla digitaalinen muutos on ollut käynnissä jo 20 vuotta, mutta finanssisektorilla muutos tapahtuu tässä ja nyt, ja sitä on seurannut nopea tekninen kehitys. Yhtiöt, joilla on Svendsenin mukaan mahdollisuus onnistua parhaiten, ovat niitä, jotka pystyvät yksinkertaistamaan asiakaskokemusta. Vipps lukeutuu näiden joukkoon.

Vipps fuusioitui BankID:n ja BankAxeptin kanssa, minkä jälkeen siitä ei ainoastaan tullut Pohjoismaiden suurin verkkotunnistautumisen ja maksupalveluiden tarjoaja.

– BankID:n kanssa Vipps on rakentanut tunnistautumisratkaisun, jonka kaltaista ei ole missään muualla.

Se, että voi kirjautua sisään BankID-tunnuksella ja hakea lainaa tai allekirjoittaa sopimuksen menemättä pankkiin, on täysin ainutlaatuista.

– Vain meillä Pohjoismaissa on toimiva sähköinen tunnistautumistapa. Sille on suuri tarve kaikkialla maailmassa.

Berit Svendsen on innoissaan maksunvälityksen kehityksestä useissa pohjoismaisissa yhtiöissä, joilla on hänen mukaansa suuria mahdollisuuksia kasvaa. Vippsin seuraava askel on tarjota laskujen mobiilimaksumahdollisuus.

– Tällä hetkellä yhden laskun maksamiseen voi kulua viisi minuuttia, kun tiedot on syötettävä käsin. Sen haluamme muuttaa.

Hän arvioi, että jo vuoden 2019 aikana Vipps tulee digitalisoimaan 70 miljoonaa norjalaista laskua. Tällöin laskut näkyvät maksusovelluksessa, ja ne voi käsitellä ilman, että käyttäjän tarvitsee antaa tilitai OCR-numeroa.

Tämän vuoden tammikuussa Kiinaan tehty matka vahvisti hänen uskoaan mobiilimaksamisen mahdollisuuksiin. Siellä kehitys on edennyt pidemmälle kuin Pohjoismaissa ja vaikuttanut vahvasti ihmisten käyttäytymiseen.

– Se oli aivan upeaa. Vihanneskaupassa pystyin maksamaan ostokseni QR-koodin avulla matkapuhelimella. Kauppias sai välittömästi kuittauksen mobiililaitteeseensa, kun olin maksanut. Ravintolassa on mahdollista skannata koodi ruokalistasta, jolloin tilaus lähtee suoraan keittiöön.

Kiina on onnistunut luomaan sähköisen markkinapaikan tavalla, jolla me emme ole vielä onnistuneet.

Matkapuhelimen käyttö maksuvälineenä tuo mukanaan suuria etuja. Myymälöissä ei enää tarvita kassakoneita, ja ratkaisu soveltuu niin pienille kauppiaille kuin suurille tavarataloillekin. Samanaikaisesti maksutapa avaa oven täysin uudenlaisille liiketoimintamalleille. Kiinassa kehittyy uusia vuokrausratkaisuja, jotka on liitetty mobiilimaksamiseen. Yksi esimerkki tästä ovat sähköpotkulaudat, joita voi nähdä nykyään myös pohjoismaisissa suurkaupungeissa.

– Sosiaalista mediaa lukuun ottamatta mikään muu digitaalinen ilmiö ei ole kasvanut yhtä nopeasti kuin mobiilimaksaminen. Se on kiehtovaa.

Tidligere i år var Berit Svendsen i kinesiske Hangzhou for å besøke Alipay
Aiemmin tänä vuonna Berit Svendsen vieraili Kiinan Hangzhoussa tutustumassa maailman suurimpaan finanssiteknologian yhtiöön Alipayhin, jolla on yli 700 miljoonaa asiakasta. Kuvassa mukana myös matkan järjestänyt Mingzhu He.

Kiinassa suosituin maksuratkaisu on Alipay, jolla on yli miljardi käyttäjää. Sitä kutsutaankin Kiinan mobiililompakoksi.

Vipps teki jo vuonna 2018 Alipayn kanssa sopimuksen, joka koskee Norjassa vierailevia kiinalaisia matkailijoita. Vuonna 2017 kiinalaiset vastasivat 450 000 yöpymisestä norjalaisissa hotelleissa, ja määrä kasvaa joka vuosi.

– Alipayn tavoitteena on tarjota kiinalaisille mahdollisuus tehdä ostoksia ulkomailla samalla tavalla kuin kotimaassa. 90 prosenttia onkin sitä mieltä, että tämä mahdollisuus saa heidät ostamaan enemmän.

I Kina så Berit Svendsen mulighetene med mobilbetaling.
Kiinassa Berit Svendsen huomasi mobiilimaksujen potentiaalin..

Norjalaista kaupan alaa tämä tietysti kiinnostaa. Kun oman myymälänsä saa esille sovellukseen, se esitellään matkailijoille kiinaksi ja samalla maksutapa tekee myymälästä kiinnostavamman kohteen.

Berit Svendsenin tavoite on tehdä Vippsistä Euroopan johtava maksuvaihtoehto.

– Kiina on onnistunut luomaan sähköisen markkinapaikan tavalla, jolla me emme ole vielä onnistuneet. Meillä on erittäin suuri mahdollisuus oppia sekä Kiinalta että Yhdysvalloilta mobiilimaksamiseen ja verkkokauppaan liittyvistä asioista.

Yhä useammat pohjoismaalaiset tekevät ostoksia verkossa. Vuoden 2008 jälkeen verkkokauppa on nelinkertaistunut, ja kaikkien ennusteiden mukaan se jatkaa kasvamistaan.

– Maksamisesta on kuitenkin tehtävä entistäkin yksinkertaisempaa, on luotava tehokkaampia logistiikkajärjestelmiä ja tavaroiden palauttamisesta on tehtävä helpompaa. Parantamisen varaa on siis vielä.

Tällä hetkellä Berit Svendsen kollegoineen käyttää paljon aikaa matkustamiseen; tavoitteena on uusien yhteistyösopimusten solmiminen ja palvelun lanseeraaminen ulkomailla.

Digitaalisen maksamisen innokkaana puolestapuhujana on helppoa uskoa, että hänen tavoitteenaan on yhteiskunta, jossa ei käytetä lainkaan käteistä. Hän näkee tässä kuitenkin omat haasteensa ja puhuu fyysisen valuutan säilyttämisen tärkeydestä.

– Minulla on aina vähän käteistä kotona, jos tekniikka pettää. Digitaalinen yhteiskunta on erittäin haavoittuvainen, jos ajatellaan esimerkiksi kyberhyökkäyksiä. Näihin haasteisiin meidän on valmistauduttava.

Lisää Content Hub

Hjelp-til-a-navigere_16-9_NYAST.jpg

Apua uudella pelikentällä navigointiin

Maksupalvelujen määrän kasvaessa yritysten on yhä tärkeämpää sisällyttää Payment Management -ratkaisut omnichannelstrategiaansa. Mahdollisuus valita maksutapa itse lisää sekä asiakasuskollisuutta että maksuhalukkuutta.

Nye-apper_16-9.jpg

Uudet sovellukset auttavat toteuttamaan unelmat

Saa tukea arjen taloudesta huolehtimiseen. Saavuta säästötavoitteesi. Toteuta unelmasi. Sovellustalouden kehityksessä uusinta ovat analyysipalvelut, jotka on suunnattu etenkin milleniaaleille.

Newsletter-Bg_3-1_FI.jpg

Tilaamalla uutiskirjeemme

Saat vinkkejä. Miten luodaan kannattavia asiakassuhteita? Mitkä ovat viestinnän viimeisimmät trendit ja mitkä kanavat ovat tehokkaimpia? Tilaamalla uutiskirjeemme voit lukea asiakasviestinnän viimeisimmistä trendeistä kertovia kiinnostavia artikkeleita ja haastatteluja.

Tilaa uutiskirje