Tuplavaalit digiloikan puolivälissä

On melkoinen projekti kun Suomen suurin ammattijärjestö valitsee valtuustonsa. PostNord Strålfors mahdollisti äänestämisen sekä postitse että sähköisesti Tehyn vaaleissa.

Tanu-Heikkinen.jpg

Toimiva kokonaisuus. Onnistuttiin toteutettamaan monimuotoinen projekti yhtenä kokonaisuutena ja Tehyn järjestöjohtajan, Tanu Heikkisen, mukaan PostNord Strålfors voi hyvinkin olla yhteistyökumppanina myös seuraavissa vaaleissa. Kuvat: Cata Portin

Tehy on suomen suurin ammattijärjestö, jolla on yli 160 000 jäsentä sosiaali- ja terveysalalta, ja järjestön valtuustovaaleissa jo yli puolet äänesti sähköisesti.

– Kaikki keinot joilla saadaan enemmän ihmisiä uurnille tulevat olemaan ratkaiseva kilpailuetu, kun sähköinen äänestys yleistyy, sanoo Tehyn järjestöjohtaja Tanu Heikkinen.

Digiaika vaatii uusia vaaliratkaisuja, mutta samalla perinteisestä postiäänestyksestä ei oltu valmiita luopumaan. Tehyn viime syksyn valtuustovaaleissa haasteena oli järjestää äänestäminen kahdella eri menetelmällä. Yhteistyökumppaniksi valittiin PostNord Strålfors, joka pystyi hoitamaan järjestelyt yhtenä kokonaisuutena.

– Yhteistyön parhaaksi puoleksi nostaisin PostNord Strålforsin yhteyshenkilön, Petri Ikosen, joka otti koko projektin haltuun. Monimuotoisen projektin kommunikointi sujui erinomaisesti hänen kanssaan.

Räätälöidyt ratkaisut

Äänioikeutettuja oli 112 000 ja vaaleihin liittyi moninaisia vaiheita. Vaalijärjestelyihin kuului ehdokkaiden esittelyjä varten räätälöity vaalikone, fyysisten vaalimateriaalien painaminen ja postittaminen, sähköinen äänestysjärjestelmä, postiäänten vastaanottaminen, posti- ja sähköisten äänten laskenta, vaalituloksen laskeminen sekä vaalien aikainen raportointi.

– PostNord Strålforsin kyky hoitaa koko paketti, postituksesta sähköisiin vaaleihin, oli suurin syy valintaan.

Vaaliaineistoa painettiin ja postitettiin ympäri maailmaa ja vielä yli puoli vuotta vaalien jälkeen Tehylle palautui äänestysesitteitä, jotka syystä tai toisesta eivät olleet päässeet perille kaukaisissa maissa. Palautukset kertovat vaalien laajuudesta ja myös haasteista.

– Havaitsimme viime tingassa virheellistä tietoa vaaliaineistossa ja jouduimme teettämään uudet aineistot. Onneksi uusien esitteiden painaminen onnistui vielä viime metreillä.

Heikkinen kehuu myös PostNord Strålforsilta tullutta ehdotusta vaaliesitteiden pienemmästä formaatista.

– Pienempi koko tarkoitti pienempiä tulostus- ja postituskuluja, mikä tarkoitti huomattavia säästöjä.

Pieniin esitteisiin mahtui kuitenkin vain vähän tietoa ehdokkaista, joten verkkoesittelystä tuli entistä tärkeämpi näissä vaaleissa ja Tehylle räätälöity vaalikone oli keskeisessä roolissa. Heikkinen ennustaa, että tulevaisuuden vaalit siirtyvät yhä enemmän verkkoon.

– Vaalikoneella oli iso merkitys ehdokkaille, ja ehdokkaiden markkinointi on siirtymässä yhä enemmän sosiaalisen median puolelle, jossa ehdokkaan oma aktiivisuus on ratkaiseva.

Jokaiset vaalit ovat ainutlaatuiset

Tehyn vaalien laajuus toi omat haasteensa. Äänioikeutettuja oli 112 000 ja valtuuston 83 paikasta kilpaili 547 ehdokasta. Osa ­äänestäjistä hukkasi tunnistautumiskoodinsa sähköistä äänestämistä varten, vaikka kyseessä oli vain pieni osuus kaikista äänestäjistä, näin ison skaalan vaaleissa määrä kappalemääräisesti on huomattava

– Inhimillinen tekijä osoittautui näissä vaaleissa suurimmaksi haasteeksi, sanoo Heikkinen.

Haasteet saatiin ratkottua tiiviillä yhteydenotoilla PostNord Strålforsin kanssa ja Heikkinen on tyytyväinen lopputulokseen.

– Vaalilaskenta meni tyylikkäästi ilman mitään ongelmia.

Heikkisen mukaan PostNord Strålfors voi hyvinkin olla kumppani myös ensi vaaleissa neljän vuoden päästä, mutta päätös on Tehyn hallituksen vastuulla.

PostNord Strålforsin yhteyshenkilö Petri Ikonen, on myös iloinen siitä miten monimuotoinen kokonaisuus pystyttiin hallitsemaan yhtenä kokonaisuutena.

– Vaalit ovat aina mielenkiintoiset, sillä vaikka niitä yritetään standardisoida, niin jokaiset vaalit ovat aina omalla tavalla erityiset, sanoo Ikonen.