TeliaSoneran salainen tehtävä
16:57 19.12.2011PRINT SERVICES
Viikkoa ennen joulua 2010 TeliaSonera päätti vaihtaa niin markkinointimateriaalinsa kuin käyntikorttiensakin logotyyppiä ja ulkoasua. Kaiken piti olla valmiina toukokuun 12. päiväksi tänä vuonna suunniteltuun lanseeraukseen mennessä. Mittava hanke jouduttiin lisäksi toteuttamaan salaa.
TeliaSoneran Strålforsille juuri ennen vuodenvaihdetta antama tehtävä oli todella haasteellinen. TeliaSonera tarvitsi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa yli 100 uutta markkinoinnissa käytettävää painotuotetta. Tarvittava materiaali käsitti mm. yli 100 000 nk. niputusta – useita eri komponentteja sisältäviä käsin pakattuja myyntimateriaaleja, 24 erilaista lomaketta – yhteensä yli 5 miljoonaa painettua lomaketta, sekä 20 erilaista kirjekuorta lähetysten postittamiseen neljässä eri Pohjoismaassa. Lisäksi yli 1 600 TeliaSoneran työntekijän (myös Baltiassa) piti saada uudet käyntikortit lanseerauspäivään mennessä. Kaikki piti hoitaa siten, ettei kukaan ulkopuolinen nähnyt uutta layoutia tai saanut tietää siitä etukäteen. Prepress, painatus ja tulostus tehtiin sen vuoksi öisin ja valmiita materiaaleja säilytettiin pienissä varastohuoneissa lukkojen takana. Prosessi asetti haasteita Strålforsin ja TeliaSoneran pitkälle yhteistyösuhteelle.
– TeliaSonera on yksi suurimpia asiakkaitamme ja tunnemme toisemme hyvin. Sen vuoksi tämäntyyppinen haaste tuntui meille samalla sekä hauskalta että toteutuskelpoiselta, toteaa Strålforsin Key Account Manager Stefan Möller, joka johti tehtävää yhdessä TeliaSoneran Global Program Managerin Jonas Fredrikssonin kanssa.
Eikö näin mittavaa projektia ollut vaikea hoitaa salassa?
– Ei. Strålforsilla kaikki tunsivat hankkeen edellytykset. TeliaSoneran tehtävät eivät ole mitenkään erikoisia, vaan toimeksiannot ovat aina salaisia, emme saa puhua mistään töistämme ulkopuolisille, Stefan Möller toteaa.